Monet teoksistani ovat monotypioita.
Monotypia on antoisa tekniikka, joka tarjoaa yllätyksiä jokaisella painokerralla. Olen kutsunut sitä maalauksen ja grafiikan rakkauslapseksi. Siinä ei tehdä valmista laattaa, niin kuin grafiikassa muutoin, väriä levitetään halutulla tavalla laatalle josta se painetaan paperille. Itse käytän laattana kalvoa siksi, että siitä näkee läpi.
Painokertoja voi olla useita joten värien kirjo voi olla mitä vain.
Olen viime vuosina käyttänyt teoksissani myös värillistä mustetta, joka on värivoimaista ja nestemäisenä helposti käytettävää. Löytänette töistäni myös muitakin materiaaliratkaisuja?

Tässä on pieni kuvasarja teoksen synnystä. Kaikista vaiheista en ole ottanut kuvaa, mutta yksi nätti kalvo sentään kuvista löytyy.

Ensimmäisessä kuvassa on ihana tausta, jota olin pantannut. Olen tehnyt keväällä useamman lettitytön takaapäin kuvattuna. Nyt halusin kasvopuolen esiin. Sitten tein pienen mokan tai valinnan, joka vaikutti tuleviin valintoihin.
Grafiikassa yleensäkin on kyse erittäin ohuista väripinnoista. Olin ensimmäiseen tai toiseen tytönhahmon värikerrokseen tehnyt silmän aihiota. En ollut oikein osannut edes päättää että mitä haluan, ja siten oli siis epämääräisä hahmotelmia väripinnassa.
Itse usein leivän väriä telaamalla ja siinä tulee erittäin ohuita värikerroksia. Hahmon leteissä olevat epämääräisyydet eivät haittaa, ne ovat yleensä kiinnostavia juttuja, mutta silmät olisin voinut ratkaista myöhemminkin.

Sitten tein onnistuneen kalvon, kun halusin peittää typerät silmänaukot. Hain puiden lehvistä tulevaa valon ja varjon vaihtelun tuntua.

Mutta silmät paistoivat vielä väripinnan alla. Silmien alla on yksi värikerros vähemmän, niin väri oli varmaan kuivempaa niiden kohdalla, joten väri tarttui eri tavalla. Lisäksi väri oli hieman eri silmien kohdalla. Näistä jutuista ei voi olla täysin varma. Ohuiden kerrosten kanssa pienetkin erot näkyvät. Se on usein hienoa, mutta nyt se oli ongelma. En saisi uutta lehvästöä samalla lailla painettua vanhan päälle. Pidin lehvästöstä, enkä halunnut sotkea sitä.

Sitten minun ei auttanut kuin korostaa silmiä. Tytöstä tuli vähän aavemainen. Pieni pöllötyttö.
Sitten viimeisenä tein musteella taustan. Vesiliukoinen muste hylkii öljyväriä joten tekemäni soirot tulivat esiin. Siitä tulikin öinen kuva.
Se alunperin pantattu upea taustaväri joutuikin piiloon!

PS. ”pöllötytön” Voi nähdä kesäkuussa Pietarsaaren Tupakkamakasiinilla meidän IHAN TOSSA ryhmänäyttelyssä.