Galleria Huudossa on juuri nyt esillä näyttelyni ”Liepeiltä”. Nimessä on vähän sitä, että esitän elementtejä jotka usein poistetaan ja piilotetaan taidegrafiikassa. Monotypia on myös vähän grafiikan liepeitä, koska siinä ei tehdä valmista laattaa josta voisi ottaa useamman vedoksen. Ajatus näyttelyn nimestä lähti poisrevitystä reunasta joka olikin herkullisen kaunis.
Näyttely on auki 30.3. asti ja Galleria Huuto on auki ti-su 12-18, Panimokatu 1, Helsinki
https://www.galleriahuuto.fi/

Tässä alla on näyttelytekstiäni.
LIEPEILTÄ

Suurta kipuilua ja pään sisäistä draamaa. Miksi teen näin? Tällaisia kuvia ja miksi monotypiaa? Miksi en tee noin? Nämä tämän tyyppiset ahdistuskohkaamiset ovat toistuvia, ja varmaan tuttuja isolle osalle taitelijoista.
 
Näyttely koostuu kahdesta osasta tai hämmästelystä. Niin sanotuista tavallisista monotypioista ja rajusti muokatuista, revityistä töistä.
Ensinnäkin päädyin leikkimään ajatuksella mikä on teos ja mitä jää yli? Mitäs sitten kun työ on ”ihan kiva”? Sepä vasta onkin ärsyttävä tilanne, joka vaatii usein toimia. Esimerkiksi repimään teosta pienemmäksi tai painamaan työhön jonkun hätkähdyttävän värin.

Eräänä päivänä työhuoneella rullasin poisrevittyjä vedoksen reunoja fjongalle ja koin elämyksen. Ne olivat niin kauniit ja herkulliset! Halusin tuoda nämä näyttelyyn. Päätin nostaa liepeitä ja rippeitä esille. Eli olen tuonut suojapaperin ja vedosten reunat keskiöön. Asia on käännetty ympäri.  
Grafiikkaa tehdessä useinkin voi prässistä tulla ulos yllätyksiä. Suojapaperiin painuu hieno jälki. Paljon hienompi kuin se mitä sillä toisella, oikealla ja työstetyllä puolella on. Tai toisinaan kun väri ei tartu painopaperiin niin kuin oli tarkoitus. Se on samalla ärsyttävää ja turhauttavaa ja kiinnostavaa.

Näytän teille suojapaperit ja reunat eli taustat ja liepeet. Kaikkea sitä mitä ei normaalisti näytetä ja on työstetty pois ennen näyttelyä. Ne ovat myös kiinnostavia ja kauniita, niin kuin ne oikeat ja tarkoituksella tehdyt työt.Toinen osa näyttelystä on sitä herkkua, kun työskentely sujuu ja vuoropuhelu minun ja paperin välillä kukoistaa.

Käykää rakkaat näyttelyissä! Galleriat on ilmaisia ja useimissa on tasokkaita näyttelyitä. Kaikeista ei tarvitse pitää tai ymmärtää. Tietenkään. Kunhan avoimin mielin käy tutustumassa.
Nähdään näyttelyissä!

T. Aino

Monet teoksistani ovat monotypioita.
Monotypia on antoisa tekniikka, joka tarjoaa yllätyksiä jokaisella painokerralla. Olen kutsunut sitä maalauksen ja grafiikan rakkauslapseksi. Siinä ei tehdä valmista laattaa, niin kuin grafiikassa muutoin, väriä levitetään halutulla tavalla laatalle josta se painetaan paperille. Itse käytän laattana kalvoa siksi, että siitä näkee läpi.
Painokertoja voi olla useita joten värien kirjo voi olla mitä vain.
Olen viime vuosina käyttänyt teoksissani myös värillistä mustetta, joka on värivoimaista ja nestemäisenä helposti käytettävää. Löytänette töistäni myös muitakin materiaaliratkaisuja?

Tässä on pieni kuvasarja teoksen synnystä. Kaikista vaiheista en ole ottanut kuvaa, mutta yksi nätti kalvo sentään kuvista löytyy.

Ensimmäisessä kuvassa on ihana tausta, jota olin pantannut. Olen tehnyt keväällä useamman lettitytön takaapäin kuvattuna. Nyt halusin kasvopuolen esiin. Sitten tein pienen mokan tai valinnan, joka vaikutti tuleviin valintoihin.
Grafiikassa yleensäkin on kyse erittäin ohuista väripinnoista. Olin ensimmäiseen tai toiseen tytönhahmon värikerrokseen tehnyt silmän aihiota. En ollut oikein osannut edes päättää että mitä haluan, ja siten oli siis epämääräisä hahmotelmia väripinnassa.
Itse usein leivän väriä telaamalla ja siinä tulee erittäin ohuita värikerroksia. Hahmon leteissä olevat epämääräisyydet eivät haittaa, ne ovat yleensä kiinnostavia juttuja, mutta silmät olisin voinut ratkaista myöhemminkin.

Sitten tein onnistuneen kalvon, kun halusin peittää typerät silmänaukot. Hain puiden lehvistä tulevaa valon ja varjon vaihtelun tuntua.

Mutta silmät paistoivat vielä väripinnan alla. Silmien alla on yksi värikerros vähemmän, niin väri oli varmaan kuivempaa niiden kohdalla, joten väri tarttui eri tavalla. Lisäksi väri oli hieman eri silmien kohdalla. Näistä jutuista ei voi olla täysin varma. Ohuiden kerrosten kanssa pienetkin erot näkyvät. Se on usein hienoa, mutta nyt se oli ongelma. En saisi uutta lehvästöä samalla lailla painettua vanhan päälle. Pidin lehvästöstä, enkä halunnut sotkea sitä.

Sitten minun ei auttanut kuin korostaa silmiä. Tytöstä tuli vähän aavemainen. Pieni pöllötyttö.
Sitten viimeisenä tein musteella taustan. Vesiliukoinen muste hylkii öljyväriä joten tekemäni soirot tulivat esiin. Siitä tulikin öinen kuva.
Se alunperin pantattu upea taustaväri joutuikin piiloon!

PS. ”pöllötytön” Voi nähdä kesäkuussa Pietarsaaren Tupakkamakasiinilla meidän IHAN TOSSA ryhmänäyttelyssä.

Minulla oli elo-syyskuussa 2019 näyttely Galleria Huudossa, Helsingissä. Näyttelyn nimi oli Näkijät. Tässä teille vielä näkymät näyttelytilasta. Teoksista löytyy hyvälaatuiset kuvat portfolion puolelta ja näyttelyteksti edellisestä postauksesta. 

Kuvaa näyttelytilasta.

Kaitsijassa olin maalannut värillistä mustetta japaninpaperille ja liisteröin sen seinään. Se tuhoutui pois otettaessa.

Tässä näyttelytilaa toiseen suuntaan.

Näissä teoksissa olen muotoillut papereita repimällä.